Ody kevättalvella 2010

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Sunnuntai 21.11.2010

Nukuttu pitkään ja kohta onkin iltavuoroon lähtö. Meillä pikkuiset kävivät ensimmäistä kertaa ulkona jo kello seitsemän aikaan ja toisen kerran kymmeneltä. Saivat vasta silloin aamupalan. Minä heräsin siihen, kun Zherry ulisi eli neiti pitää huolen siitä, että nousen ulos.
Koiramme lehden välissä olevassa Mustin ja Mirrin mainostiedotteessa on ale-kuponki, jonka aion huomenna käyttää. Huomenna siis on lähdettävä ostamaan koiranruokaa. Meillä Adon on alkanut jyrimään huonekaluja, joten pitäisi keksiä purtavaa. Olisi niin helppoa antaa puruluita, mutta se ripuli, mitä siitä syntyy ei ole kiva. Toisaalta olohuoneessa voisikin olla yksi puruhuonekalu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti